Ajankohtaista

Luonnonvalinta jyllää evoluutiotutkijoiden 3D-simulaatiossa   (13.5.13 09:00)
Helsingin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet 3D-simulaation, jota käytetään luonnonvalinnan vaikutusten tutkimiseen. Sen avulla voidaan päätellä, miten tarkasti tehtäväänsä sopivia esimerkiksi hampaiden kaltaiset monimutkaiset elimet ovat evoluutiossa. Uraauurtava työ esiteltiin Nature-lehdessä. Sitä on tehty Suomen Akatemian rahoituksella.
Yksi hermostoa rappeuttavan soluviestinnän puuttuvista linkeistä löytyi   (8.5.13 21:00)
Tutkijat ovat löytäneet hermosolun liiallisen stimulaation ja aivokudoksen tuhoutumisen väliltä puuttuneen linkin, joka voisi olla uusille lääkehoidoille sopiva kohde. Tutkimus toteutettiin Itä-Suomen yliopiston A.I. Virtanen -instituutin, Lausannen yliopiston ja yliopistosairaalan sekä Xigen Pharma AG:n yhteistyönä Tutkimusta on rahoittanut muun muassa Suomen Akatemia.
Laminopatiasairauksien syntymekanismi selvitetty   (7.5.13 13:30)
Lihaskudosta heikentävien laminopatiasairauksien syynä ovat tuman rakennemuutosten aiheuttamat geenien ilmentymishäiriöt. Amerikkalais-suomalaisen tutkimuksen tulokset julkaistiin hiljattain Nature-lehdessä. Suomalaisten osuutta on tehty muun muassa Suomen Akatemian rahoituksella.
Akatemiaprofessori Kari Alitalo Yhdysvaltain Kansallisen Tiedeakatemian jäseneksi   (2.5.13 10:54)
Akatemiaprofessori Kari Alitalo Helsingin yliopistosta on valittu Yhdysvaltain Kansallisen Tiedeakatemian ulkomaiseksi jäseneksi 30.4.2013. Akatemian jäseneksi valitseminen on osoitus siitä, että tutkija kuuluu tieteen kansainväliseen kärkijoukkoon.

Viimeksi muokattu 3.11.2011