Akatemia työpaikkana

Tavoitteemme on, että Suomen Akatemia koostuu parhaista mahdollisista asiantuntijoista, ja haluamme vastaavasti tarjota heille parhaat mahdolliset puitteet.

Suomen Akatemia on tieteen ja hallinnon ammattilaisten arvostettu työpaikka, jota työntekijät kuvailevat muun muassa sanoilla luotettava, asiantunteva, kansainvälinen ja osaava. Akatemia on yksi Suomen keskeisimpiä tiedepoliittisia asiantuntijoita ja kansainvälisen tutkimusyhteistyön kehittäjiä. Tästä toiminnasta sekä laatuun perustuvasta pitkäjänteisestä rahoituksesta olemme saaneet sidosryhmiltämme kiitosta.

Akatemian menestyksen takana on laaja joukko monipuolisia ja kunnianhimoisia alansa asiantuntijoita. Tavoitteena on osaava ja hyvinvoiva henkilöstö, joka viihtyy työssään. Akatemiassa on erinomaiset mahdollisuudet työtehtävissä kehittymiselle sekä osaamisen vahvistamiselle. Työhyvinvointi on meille tärkeä asia, ja pidämme siitä huolta niin kulttuurin, liikunnan kuin arkisen ergonomiankin keinoin. Retkiä teatteriin ja muihin kulttuurikohteisiin järjestetään useita kertoja vuodessa. Akatemian työterveyshuolto on kattava, ja virastossamme noudatetaan joustavaa työaikaa.

Akatemiassa saat seurata tieteen uusimpia edistysaskelia ja työskennellä koti- ja ulkomaisten johtavimpien tiedeasiantuntijoiden kanssa: akatemialaiset tekevät tiiviisti yhteistyötä yliopistojen, tutkimuslaitosten, yritysten sekä kansallisten ja kansainvälisten rahoittajaorganisaatioiden kanssa. Akatemia on kansainvälinen työpaikka, sillä se osallistuu ulkomaisten tiede- ja tutkimusorganisaatioiden toimintaan, toimii kansallisena edustajana EU:n tutkimuksen puiteohjelmissa ja edustaa Suomea monissa kansainvälisissä tiedejärjestöissä.

Akatemiassa työskenteli 140 henkilöä vuoden 2012 lopussa (2011:151). Vakinaisessa palvelussuhteessa oli 112 (80 %) ja sijaisina tai määräaikaisissa tehtävissä 28 henkilöä. Harjoittelijoita Akatemiassa oli 13 vuoden 2012 aikana. Akatemiaan tuli vuoden 2012 aikana 22 uutta työntekijää lyhyisiin tai pitkäaikaisiin palvelussuhteisiin. Akatemialaisista naisia oli 70,7 prosenttia ja miehiä 29,3 prosenttia. Keski-ikä oli 48,3 vuotta. Vähintään ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuus henkilöstöstä oli 60,7 prosenttia. Yleisin koulutusaste oli tutkijankoulutusaste 33,6 prosenttia.

 

Viimeksi muokattu 7.3.2013