Uutisarkisto
Viksu Harri
(10.5.10 03:42)
Harri Mäcklinin kisakokemuksia
Todistetusti viksu
Harri Mäcklin osallistui filosofian alan tutkielmallaan Akatemian Viksu-tiedekilpailuun vuonna 2007. Hän sijoittui kilpailun kansallisessa sarjassa hienosti toiseksi. Muhkean rahapalkinnon lisäksi hän sai menestyksensä perusteella pääaineoikeuden käytännölliseen filosofiaan Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan vuonna 2008....
Osallistu vuoden 2010 Viksuun
(10.5.10 03:11)
Osallistu vuoden 2010 Viksuun!
Lukiolaisten Viksu-tiedekilpailun kolmastoista kierros on käynnistynyt. Suomen Akatemia jakaa parhaille kilpailutöille, aktiivisille ja/tai kilpailussa hyvin menestyneille kouluille sekä töitä ohjanneille opettajille rahapalkintoja yhteensä 30 000 euron arvosta. Lisäksi Viksu-voittajat voivat saada opiskelupaikan (tähän linkki yliopistolistaan! ) yliopistosta ilman...
Anoreksian ja lääkeaineen ominaisuuksien tutkimukset voittivat vuoden 2009 Viksu-tiedekilpailun
(7.4.10 04:00)
Suomen Akatemian vuoden 2009 Viksu-tiedekilpailun voittajat on valittu. Viksun kansallisen sarjan voittivat Eveliina Tahvanainen ja Siniriikka Ventelä psykologian alan parityöllä. Työ sai kiitosta uudesta näkökulmasta, tutkimuksen eettisten näkökulmien huomioimisesta ja erinomaisesta pohdinnasta. Molemmat palkitaan 2500 eurolla. Viksun kansainvälisen sarjan voitti Salli Antila Turun...
Osallistu Viksu-kilpailuun!
(6.4.10 03:45)
Kiinnostaako muhkea rahapalkinto ja opiskelupaikka yliopistossa − ilman pääsykoetta?
OSALLISTU VIKSU-KILPAILUUN!
Jaamme parhaiden kilpailutöiden tekijöiden, opiskelijoitaan kannustaneiden opettajien ja aktiivisten/menestyneiden koulujen kesken vuosittain 30 000 euron palkintopotin
Kilpailuumme voi osallistua mihin tahansa lukioaineeseen liittyvällä tutkielmalla
Kilpailukierros aukeaa...
Vuoden 2009 viksuudesta kisaa 143 työtä
(11.12.09 11:18)
Vuoden 2009 viksuudesta kisaa 143 kilpailutyötä
Vuoden 2009 Viksun kilpailukierros päättyi 20.11. Tällä kertaa Viksuun lähetettiin 143 kilpailutyötä 28:sta lukiosta. Yhteensä töiden tekemiseen osallistui 162 lukiolaista: yksilötöitä tehtiin 128, paritöitä 13 ja mahtuipa mukaan 2 ryhmätyötäkin. Osallistuneista 101 oli tyttöjä ja 61 poikia. ”Tytöt ovat siis edelleen poikia aktiivisempia...
Kiinnostaako maine, muhkea rahapalkinto ja yliopisto-opiskelupaikka ilman pääsykoetta?
(27.5.09 02:01)
Lukiolaisten Viksu-tiedekilpailun kahdestoista kierros on käynnistynyt. Suomen Akatemia jakaa parhaille kilpailutöille, aktiivisille ja/tai kilpailussa hyvin menestyneille kouluille sekä töitä ohjanneille opettajille rahapalkintoja yhteensä 30 000 euron arvosta. Lisäksi Viksu-voittajat voivat saada opiskelupaikan yliopistosta ilman pääsykoetta. Kilpailutyön tekeminen kannattaa aloittaa nyt!
Vuoden 2008 viksuimmat lukiolaiset matematiikan ja fysiikan aloilta
(21.4.09 03:05)
Suomen Akatemian vuoden 2008 Viksu-tiedekilpailun voittajat on valittu. Ensimmäistä kertaa palkitaan ryhmätyö: Viksun kansallisen sarjan voittivat Karl Ots, Jere Kuusela ja Joni Virtanen Valkeakosken lukiosta/Päivölän kansanopistosta fysiikan alan ryhmätyöllä. Työ sai kiitosta erityisen vahvasta kokeellinen osuudestaan ja siinä kehitetyn passiivisen äänisensorin monipuolisista...
Viksu edistää luovuutta ja innovointia
(27.2.09 10:11)
Viksu edistää luovuutta ja innovointia
Vuosi 2009 on luovuuden ja innovoinnin teemavuosi. Niille omistetun teemavuoden vietto on EU:n ja sen jäsenmaiden yhteinen aloite, johon kaikki halukkaat voivat osallistua.