Kiinnostaako maine, muhkea rahapalkinto ja yliopisto-opiskelupaikka ilman pääsykoetta?
Osallistu vuoden 2009 Viksuun!

Lukiolaisten Viksu-tiedekilpailun kahdestoista kierros on käynnistynyt. Suomen Akatemia jakaa parhaille kilpailutöille, aktiivisille ja/tai kilpailussa hyvin menestyneille kouluille sekä töitä ohjanneille opettajille rahapalkintoja yhteensä 30 000 euron arvosta. Lisäksi Viksu-voittajat voivat saada opiskelupaikan yliopistosta ilman pääsykoetta. Kilpailutyön tekeminen kannattaa aloittaa nyt!

Vuoden 2009 Viksun osallistumisohjeet

Kilpailutyöt palautetaan ensimmäistä kertaa sähköiseen asiointiin

Vuoden 2009 Viksu-kilpailutyöt vaadittavine liitteineen palautetaan Suomen Akatemian sähköiseen asiointiin 2.10.−20.11.2009 välisenä aikana (sähköinen asiointi sulkeutuu 20.11. klo 23.59). Uutta on se, että pari- tai ryhmätyön tekijät palauttavat vain yhden, yhteisen osallistumislomakkeen. Vastaavasti opettaja täyttää pari- tai ryhmätyön tekijöistä vain yhden, yhteisen lausuntolomakkeen. Ohjaajan lausunto palautetaan edelleen vain siinä tapauksessa, että työssä on käytetty koulun ulkopuolista ohjaajaa.

Viksussa on kaksi kilpailusarjaa

Kilpailussa on kaksi sarjaa:

- Kansallista ylioppilastutkintoa suorittavat opiskelijat ja
- Kansainvälistä ylioppilastutkintoa (IB-tutkintoa) suorittavat opiskelijat.

Kansallista ylioppilastutkintoa suorittavat opiskelijat voivat osallistua vain kansalliseen sarjaan ja kansainvälistä ylioppilastutkintoa (tai muuta erityistutkintoa) suorittavat opiskelijat vain kansainväliseen sarjaan. Palkitsemme molemmista sarjoista 5-7 parasta kilpailutyötä.

Tehdäänkö teidän koulussanne kursseilla harjoitustöitä tai tutkielmia?

Jos olet osallistunut esimerkiksi koulusi tutkielmakurssille, voit muokata kurssityösi Viksun kilpailutyöksi. Joissakin kouluissa Viksu-työllä voi myös korvata jonkin kurssin. Kannattaa jutella asiasta opettajan kanssa.

Kilpailumme tekee tiedettä tunnetuksi nuorten keskuudessa, herättää nuorten kiinnostusta tieteeseen ja tarjoaa mahdollisuuden kokeilla omia taitoja tieteellisen työn parissa. Oletko sinä yksi seuraavista voittajista?

Lisätietoja:
Tiedottaja Terhi Loukiainen
p. (09) 7748 8385       
terhi.loukiainen@aka.fi

 PL 131, HAKANIEMENRANTA 6, 00531 HELSINKI, PUH. (09) 774 881, FAKSI (09) 7748 8372, VIKSU@AKA.FI